Soita meille - 214 - 2547 - 142

Soita meille
Koti » Ympäristö » Suomen metsät

Suomen metsät

Suomen luonto on vertaansa vailla, eikä vähiten kauniiden metsiensä ansiosta. Me suomalaiset pidämmekin itseämme todellisena metsäkansana, ja ajattelemme metsiämme ehkä suorastaan ehtymättömänä luonnonvarana; onhan maapinta-alastamme huimat 73 % metsää.  Mutta mikä on todellisuus tällä hetkellä metsien käytöstä ja kuinka metsänhoito on meillä kehittynyt? Katsotaanpa hieman tätä aihetta.

Metsät ja niiden käyttö

Suomen metsät kuuluvat niin sanottuun pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka on melko laaja alue maapallolla, ja jossa kasvaa vain muutamia puulajeja. Suunnilleen Utsjoella kulkee metsäraja; sen pohjoispuolella on vain puutonta tundraa. Suomi on maailman metsäisimpiä maita, meillä metsien kokonaispinta-ala on 26,3 miljoonaa hehtaaria, ja metsiemme hiilensidontavarasto on peräti 960 miljoonaa tonnia. Metsät voidaan vielä jakaa eri tyyppeihin, joita ovat tuoreet kangasmetsät, kuivat kangasmetsät ja lehtometsät. Lisäksi on vielä turvepohjaiset metsät, kuten korpi ja räme. Metsätaloudellisesti hyvää metsämaata Suomessa on 20,3 miljoonaa hehtaaria.

Kuningas Gustav

Metsää siis riittää! Kuka sitten omistaa metsät ja kuinka niitä käytetään? Suomessa metsien omistussuhteilla on ollut pitkäaikainen kehitys. Aluksi erämaata asutettiin pikkuhiljaa, ja pitkän aikaa kylien ulkopuolella sijainneiden metsien katsottiin olevan kenellekään kuulumattomia yleismaita. Vuonna 1542 kuningas Kustaa Vaasa julisti nämä yleismaat valtion maiksi, ja näin alkoi valtion metsänomistus. Nykyään kaupungit ja kunnat omistavat metsää ostojen kautta, ja yhtiöiden metsänomistus tapahtuu niin että ne ostavat yksityisiltä. Yksityisiä metsätiloja, joissa on vähintään 2 hehtaaria metsämaata, on Suomessa yli 400.000, ja yksityisiä metsänomistajia on suunnilleen 600.000. Aika moni meistä suomalaisista siis käytännössä omistaa metsää! Kuitenkin voidaan sanoa, että iso osa meistä on vieraantunut siitä, miltä metsä oikeasti näyttää, koska valtaosa niistä on talousmetsiä. Luonnontilassa olevia metsiä on siis aina vain vähemmän.

Metsänhoito onkin viimeisinä vuosikymmeninä keskittynyt voimakkaasti lähinnä puunkasvatuksen tehostamiseen, jolloin muu käyttö on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle. Kuitenkin metsä on kokonaisuus; elinympäristö eläimille, kasveille ja puille. Vasta 1990-luvulla alettiin esimerkiksi eläinten elinympäristöjä merkitä metsätaloussuunnitelmiin ja alettiin tutkia metsien luontaista kehitystä ja vaihtoehtoisia metsänhoidon muotoja. Metsäluonnon turvaamiseksi onkin nyt enenevässä määrin alettu vaatia kiireellisiä toimia. Luonnonsuojelualueiden tuntuva lisääminen voi auttaa uhanalaisia lajeja ja turvata elinympäristöjen säilymisen. Jotta metsien monimuotoisuus voitaisiin parhaiten turvata, tulisi suojelualueiden olla laajoja ja eri luontotyyppien osalta edustavia.

Metsien suojeleminen

Suomessa valtiolla, joka omistaa kolmanneksen metsistämme, on päävastuu suojelualueiden perustamisesta. Tunnetuimpia suojelualueita ovat kansallispuistot, joita tällä hetkellä on 40. Lisäksi on olemassa luonnonpuistoja, erämaa-alueita sekä kuntien, yritysten ja yksityisten ihmisten perustamia luonnonsuojelualueita. Näitä voidaan perustaa ELY-keskuksen, ympäristöministeriön tai Metsähallituksen päätöksellä. Mikä parasta, jokainen yksityinen metsänomistaja voi halutessaan kantaa oman kortensa kekoon metsien puolesta osallistumalla METSO-ohjelmaan. Ohjelma on vapaaehtoinen, ja siinä metsänomistaja voi tarjota omaa metsäänsä suojelukohteeksi. Jos metsä täyttää kriteerit, valtio maksaa markkinahinnan mukaisen verottoman korvauksen metsänomistajalle suojelusta. Metsästä voidaan vaihtoehtoisesti tehdä myös yksityinen suojelualue, jolloin metsän omistusoikeus säilyy alkuperäisenä.

Metsämme ja metsäluontomme on siis vähintäänkin uhanalainen laji. Avohakkuisiin tiukasti perustuva metsätalous on saanut jopa satoja lajeja sukupuuton partaalle, ja esimerkiksi vanhat puujätit, tärkeät pesäpuut muun muassa petolinnuille, ovat melkein kadonneet metsistä. Avohakkuut ovat haitallisia myös ilmastonmuutoksen kannalta, sillä hakatusta alueesta tulee hiilen lähde kymmeniksi vuosiksi, ja seuraukset ovat karut. Nyt jos koskaan kannattaa ojentaa auttava käsi upeille metsillemme. Pidetään yhdessä kaikin tavoin huoli, että tämä mahtava luonnonvara säilyy paremmin, ja myös tulevat sukupolvet voivat nauttia sen kauneudesta ja monimuotoisuudesta.